yksinäinen

pimeässä vaeltaa tyttö yksinäinen

ei tiedä minne kääntyä risteyksestä 

mikä on oikein ja mikä väärin

pitäisi unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan

mutta entä jos ei osaa?

p6

Nostan jalkani kylmälle ikkunalaudalle, ottaen samalla tukea pöydästä, etten putoaisi lattialle. 

Nojaudun kovaa betonista seinää vasten, etsien mukavaa asentoa.

Heitän ruusukuvioisen viltin paljaiden säärieni suojaksi.

Tutkailen huonetta katseellani. Keskellä keltaiseksi maalattua seinää on yksinäinen ruuvi. Oven yläpuolella oleva ikkuna on koristeltu erivärisillä paperlyhdyillä.

Aika matelee todella hitaasti. Minuutit tuntuvat tunneilta. Vielä seitsemän tuntia herätykseen. En ottanut lääkkeitä, joten minua ei väsytä.

bulimian kynsissä

En ikinä pääse eroon bulimiasta.

pikku pirihuora

Mieleeni tulvii muistoja. Kuvat ja pätkät menneisyydestä valtaavat näkökenttäni. Yritän sulkea silmät, mutta se on liian raskasta. Jokin voima pitää silmäni auki, vaikka pistän vastaan kaikin voimin. Yritän vastustella, mutta turhaan. Alistun historian piestäväksi.

En halua muistaa.

 Näen pienen tytön lyyhistyneenä huoneen nurkkaan, suojaten käsivarsillaan päätään. Näen vilahdukselta tytön kasvot ja sanoinkuvaamaton tuska lävistää kehoni. Hänen silmistään paistaa silkka kauhu, kyyneleet vierivät poskia pitkin alas, ja putoavat kilpaa lattialle. Mustelmille hakatuilla käsillään hän yrittää työntää miehen pois.

 En halua muistaa.

 Sieppaan pienen lasipullon kaapin takaa, ja kaadan sinne piilottamani lääkkeet kurkustani alas. Kompuroin vessaan ja kauhon vettä suuhuni.

Kuvia välähtelee eteeni. Minä huudan ja toivon, että kaikki olisi pian ohi.

Näen epätoivoisen tytön makaamassa vieraan, vanhemman miehen vieressä.

Mies työntää rullalle käärityn setelin tytön pitsisten rintaliivien sisälle ja liu'uttaa kättänsä alaspäin tytön vartalolla. Tytön katse on tyhjä ja hänen kasvonsa ilmeettömät, kun hän kietoo jalkansa miehen ympärille ja suutelee miehen karheita huulia.

Minä lyyhistyn kylmälle lattialle ja annan kyynelten virrata ulos. Hakkaan jalkani mustelmille ja huudan. Likainen olo valtaa kehoni ja kuulen lukemattomia ääniä huutamassa  pääni sisällä kuinka oksettava ja turha minä olen.

Vähitellen vajoan pimeyden rauhoittavaan syleilyyn ja hymyilen peilistä vilkuttavalle hahmolle. 

En halua muistaa.  

Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään

Lupasit minulle. Sinä lupasit.
Sanoit, että saatte minut kuntoon. Elämään normaalin ihmisen elämää. Sanoit, että voitte viedä harani pois. 
SINÄ LUPASIT.
Ja minä uskoin. Hölmönä uskoin, ja kuvittelin mielessäni niitä tulevia päivä ilman harhoja.
Onnistuit ainoastaan luomaan lisää harhoja.
Minulla ei ole enää kontrollia elämästäni. Tällä hetkellä ohjakset ovat mielelläni. Jollain pahalla ja ilkeällä. Jollain sairaalla ja inhottavalla. 
Mieleni tekisi huutaa apua.
Kukaan ei ymmärrä.
Olen täysin sairauden vietävänä.
Se retuuttaa minä minkä kerkeää. 
Mikään ei auta.
..sinä lupasit..

se mikä ei tapa

Miksi en voi olla kaunis?

Miksi en voi olla laiha?

Mikseivät hiukseni ole tuuheammat

Miksi ihoni ei ole täydellinen?

 Mieleeni juolahtelee kysymyksiä. Kysymyksiä jotka raastavat mieltäni

Tuntuu, että kaikki romahtaa päälle. Liikaa ahdistusta ja sterssiä.

Kasvoillani on ollut jo pitkään hymymaski. Nyt maski on alkanut näyttää hajoamisen  merkkejä. Se ei kestä enää pitkään.
Tottakai maskia voi yrittää korjata, mutta siitä ei tule enää ehjää.

Siitä tulee hauraampi kuin ennen.

Hymyilen päivästä toiseen, vaikka oikeasti haluaisin vain itkeä.

Jos minulta kysytään miten voin, vastaan "hyvin :)" Todellisuudessa mikään ei ole hyvin.

Huijaan vain itseäni. 

Olen säälittävä!

Olen inhottava!

Olen oksettava!  

Jos tuulen mukaan lentäisin

Pieni tyttö yksin pimeässä istuu

hymy kasvoilta hiipuu

hopealla piirtää punaisia viivoja 

siniset hiukset kasvoilla

ei tunne kipua, ei pelkoa

eksynyt omaan mieleensä

"He valehtelevat sinulle"

"Me olemme ainoat ystäväsi"

"Et saa kertoa meistä muille, ymmärsitkö läski?"

"Ilman meitä et ole mitään"'

"Älä usko mitä he puhuvat meistä"

"Sinulla ei ole lupa kertoa miten voit"

"Jos näytät tunteesi, olet heikko"

"Et ansaitse syödä"

"Et ota sitä helvetin pilleriä"

"Älä usko heitä, he ovat valehtelijoita"

"kukaan ei välitä sinusta"

"Tapa itsesi huora"

Olen eksynyt omaan mieleeni, enkä löydä pois.

Olen hukassa.

I was quiet, but I was not blind

Paasto, tupakka ja netflix.

Sitä on elämäni nykyään.

Pakko laihtua hinnalla millä hyvänsä.

Haluan olla pienen pieni 39kg keijukainen.

 Paino on vielä aika korkea, mutta olen silti kuukaudessa laihtunut viisi kiloa.

 Päässäni joku huutaa "JUOKSE LÄSKI LAIHDUTA SAATANAN SOTANORSU!"

Syömishäiriö on ottanut kokonaan vallan.

Yksinkertaisesti olen vain liian iso. Aivan liian iso.

miksi tehdä jotain tänään jos sen voi huomennakin jättää tekemättä

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Ei vain ole ollut jaksamusta kirjoittaa, muutenkin asiat menee astetta huonommin kuin ennen. Takaumia traumaattisista tapahtumista on tullut ihan liian usein. Todellisuuden taju on hieman heikentynyt. Masennus ottaa vallan, enkä jaksa tehdä mitään. En jaksa pitää yhteyttä ystäviin. Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka ymmärtävät. 

 Toivottavasti tekin ymmärrätte, etten ihan joka päivä tänne jaksa kirjoitella.

Ehkä seuraavan kerran näemme videon parissa.

I'll stop when i'm thin

Nyt minä päätin sen. Minä aion laihtua, keinolla millä hyvänsä.

Kun katson peiliin, en pidä siitä mitä näen. En pidä niistä löysistä reisistä jotka hankaavat yhteen. En pidä siitä mahasta joka pullottaa, niin kuin olisin raskaana. 

Hyi, vihaan sitä kaikkea. 

Mutta nyt on muutoksen aika. 

Ääni päässäni huutaa, että olen liian lihava, että laihana elämäni olisi parempaa. 

Haluan olla taas se kevyt keijuakainen, haluan nähdä luita.

Ja tällä kerralla minä onnistun, lupaan sen.

varjoihin vajonneena

Pimeyteen langenneena
Kylmyyteen kietoutuneena
Etsin vastausta
Tutkailen muistoja
Ei tietoa huomisesta

Varjoihin vajonneena
Historiaan eksyneenä
Väärästä risteyksestä
Kulkenut vahingossa
Ei jälkeä eilisestä

linnun lailla lentäisin

Minulla on niin paha olla, etten pysty enää edes itkemään.

Minulla ei ole ikinä ollut näin paha olo. 

En löydä sanoja kuvaamaan tätä tunnetta.

 Minulla ei ole enää voimia esittää. En vain jaksa enää.

Olen aivan yksin.

Haluan lentää linnun lailla pois kaukaisuuteen. Haluan kuolla enemmän kuin mitään.

En halua apua. En ansaitse sitä. En tarvitse sitä.

Antakaa minun mennä.

lunta

Yritän raottaa silmäluomiani, mutta se on hankalaa. Viskon lämpimän peiton päältäni huoneeni nurkkaan, ja otan pari haparoivaa askelta kohti keittiötä. Pilvilinnojen seasta hapuilen kohti todellisuutta. Kaadan moccamasterissa keitetyn taikajuoman kurkustani alas, ja se repii väkivalloin minut pois unimaailmasta.

Avaan sälekaihtimet hitaasti ja käännän katseeni kofeiinia sisältävästä taikajuomasta ikkunasta näkyvään maisemaan. Hieron silmiäni ajatellen, että näkemäni olisi unta. Hypin riemusta huomatessani, etten ole unessa.

Lumienkelit tanssivat kilpaa, muodostaen valkean vaipan kuolleen, roudan raiskaaman maan päälle. 

kuplassa

Elän omassa pienessä kuplassa. En enää tiedä mikä on totta ja mikä harhaa. 

Minua pelottaa.  

what if it's getting worse instead of better

Pimeänä iltana, pimeässä huoneessa,

Itken ja huudan mut ketään ei oo kuulemassa,

Paraneeko elämä tästä enää koskaan, sitä ei voi tietää,

Mut mä en ainakaan usko siihen roskaan,

Kaikki on niin mustaa ja niin vitun valkosta,

Elämä rankaisee mua vanhoista teoista

everything is wrong

Huomaan kuinka tunteeni alkavat taas pikkuhiljaa kadota.
En ole surullinen tai iloinen. En vihainen enkä ahdistunut.
Jäljellä on pelkkää tyhjyyttä.
Kaikki valo on imetty minusta pois. Musta verho on kiedottu ympärilleni. Annan itseni valua taas pohjamutiin. Voisin ehkä itsekin rämpiä sieltä pois, mutta en osaa, enkä ole varma uskallanko tai haluanko.
Pelko on jäänyt tyhjyyden rinnalle.
Miksi juuri minä.

pimeys

Ennen rakastin pimeitä iltoja ja öitä. Kaikki mitä rakastin, muuttui äkkiä inhoksi. Toistuvat samat painajaiset seuraavat minua joka ilta. Joka helvetin yö herään omaan itkuuni. Ennen yöt olivat sitä ihanaa turvallista aikaa, mutta eivät enää.

Vihaan öitä. Vihaan vihaan vihaan. 

matkalla kadotukseen

Jokainen sana jonka päästän ulos suustani, on tarkkaan harkittu valhe.

Ulkoapäin niin viattomia ja kauniita,

sisältä täysin kieroon kasvaneita.

Minuutit vaihtuvat tunneiksi, ja tunnin päiviksi.

Jokainen ilta suunnittelen seuraavan päivän valheet valmiiksi.

Jokainen mahdollinen keskustelu on valmiiksi mietittynä päässäni. 

Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin on kehitetty.

Jokainen päivä alkaa valheella, ja sellaiseen se myös päättyy.

Jokaisena aamuna ripustan kasvoilleni muovisen naamion. Siihen on piirretty aurinkoisesti hymyilevä suu ja tähtien lailla tuikkivat silmät. Vakuutan sen olevan aito; ensimmäinen valheeni.

Kukaan ei tunne minua. Kukaan ei tiedä oikeita ajatuksiani, ei kukaan. Valehtelen kaikille, myös itselleni. Kun valehtelee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Ei itsekään tiedä enää valehtelevansa. 

Mitä tapahtuu kun ei itsekään tiedä mitään itsesään. Kun on itselleen tuntematon, kun katselee itseään oman kehon ulkopuolelta. Mikä on totta ja mikä on tarua.

Jos minua ei olekaan oikeasti olemassa, vaan olenkin kaikkien valheiden ruumiillistuma.

Valheista rakennettu maailma, sitä tämä on.

Kenties tämäkin on vain pieni, viaton valhe muiden joukossa.

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

Minä sorruin taas alkoholiin ja viiltelyyn.

Hakkaan päätäni seinään ja annan vain veren valua. 

Olen liian heikko vastustaakseni houkutuksia.

Näet hymyyn kaartuneen suun,

muttet huutoa sisäistä.

Näet sinisinä tuikkivat silmät,

muttet niiden taakse kätkeytyvää,

merta kyynelistä.

Miten voisit ymmärtää,

näet vain ulkokuoren värikkään.

Ehkä kaikki tää,

vielä joskus,

kauas taakse jää.