bulimian kynsissä

En ikinä pääse eroon bulimiasta.

pikku pirihuora

Mieleeni tulvii muistoja. Kuvat ja pätkät menneisyydestä valtaavat näkökenttäni. Yritän sulkea silmät, mutta se on liian raskasta. Jokin voima pitää silmäni auki, vaikka pistän vastaan kaikin voimin. Yritän vastustella, mutta turhaan. Alistun historian piestäväksi.

En halua muistaa.

 Näen pienen tytön lyyhistyneenä huoneen nurkkaan, suojaten käsivarsillaan päätään. Näen vilahdukselta tytön kasvot ja sanoinkuvaamaton tuska lävistää kehoni. Hänen silmistään paistaa silkka kauhu, kyyneleet vierivät poskia pitkin alas, ja putoavat kilpaa lattialle. Mustelmille hakatuilla käsillään hän yrittää työntää miehen pois.

 En halua muistaa.

 Sieppaan pienen lasipullon kaapin takaa, ja kaadan sinne piilottamani lääkkeet kurkustani alas. Kompuroin vessaan ja kauhon vettä suuhuni.

Kuvia välähtelee eteeni. Minä huudan ja toivon, että kaikki olisi pian ohi.

Näen epätoivoisen tytön makaamassa vieraan, vanhemman miehen vieressä.

Mies työntää rullalle käärityn setelin tytön pitsisten rintaliivien sisälle ja liu'uttaa kättänsä alaspäin tytön vartalolla. Tytön katse on tyhjä ja hänen kasvonsa ilmeettömät, kun hän kietoo jalkansa miehen ympärille ja suutelee miehen karheita huulia.

Minä lyyhistyn kylmälle lattialle ja annan kyynelten virrata ulos. Hakkaan jalkani mustelmille ja huudan. Likainen olo valtaa kehoni ja kuulen lukemattomia ääniä huutamassa  pääni sisällä kuinka oksettava ja turha minä olen.

Vähitellen vajoan pimeyden rauhoittavaan syleilyyn ja hymyilen peilistä vilkuttavalle hahmolle. 

En halua muistaa.  

Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään

Lupasit minulle. Sinä lupasit.
Sanoit, että saatte minut kuntoon. Elämään normaalin ihmisen elämää. Sanoit, että voitte viedä harani pois. 
SINÄ LUPASIT.
Ja minä uskoin. Hölmönä uskoin, ja kuvittelin mielessäni niitä tulevia päivä ilman harhoja.
Onnistuit ainoastaan luomaan lisää harhoja.
Minulla ei ole enää kontrollia elämästäni. Tällä hetkellä ohjakset ovat mielelläni. Jollain pahalla ja ilkeällä. Jollain sairaalla ja inhottavalla. 
Mieleni tekisi huutaa apua.
Kukaan ei ymmärrä.
Olen täysin sairauden vietävänä.
Se retuuttaa minä minkä kerkeää. 
Mikään ei auta.
..sinä lupasit..

Jos tuulen mukaan lentäisin

Pieni tyttö yksin pimeässä istuu

hymy kasvoilta hiipuu

hopealla piirtää punaisia viivoja 

siniset hiukset kasvoilla

ei tunne kipua, ei pelkoa

Olenko yhä elossa

 Olenko yhä elossa

 

eksynyt omaan mieleensä

"He valehtelevat sinulle"

"Me olemme ainoat ystäväsi"

"Et saa kertoa meistä muille, ymmärsitkö läski?"

"Ilman meitä et ole mitään"'

"Älä usko mitä he puhuvat meistä"

"Sinulla ei ole lupa kertoa miten voit"

"Jos näytät tunteesi, olet heikko"

"Et ansaitse syödä"

"Et ota sitä helvetin pilleriä"

"Älä usko heitä, he ovat valehtelijoita"

"kukaan ei välitä sinusta"

"Tapa itsesi huora"

Olen eksynyt omaan mieleeni, enkä löydä pois.

Olen hukassa.

miksi tehdä jotain tänään jos sen voi huomennakin jättää tekemättä

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Ei vain ole ollut jaksamusta kirjoittaa, muutenkin asiat menee astetta huonommin kuin ennen. Takaumia traumaattisista tapahtumista on tullut ihan liian usein. Todellisuuden taju on hieman heikentynyt. Masennus ottaa vallan, enkä jaksa tehdä mitään. En jaksa pitää yhteyttä ystäviin. Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka ymmärtävät. 

 Toivottavasti tekin ymmärrätte, etten ihan joka päivä tänne jaksa kirjoitella.

Ehkä seuraavan kerran näemme videon parissa.

I'll stop when i'm thin

Nyt minä päätin sen. Minä aion laihtua, keinolla millä hyvänsä.

Kun katson peiliin, en pidä siitä mitä näen. En pidä niistä löysistä reisistä jotka hankaavat yhteen. En pidä siitä mahasta joka pullottaa, niin kuin olisin raskaana. 

Hyi, vihaan sitä kaikkea. 

Mutta nyt on muutoksen aika. 

Ääni päässäni huutaa, että olen liian lihava, että laihana elämäni olisi parempaa. 

Haluan olla taas se kevyt keijuakainen, haluan nähdä luita.

Ja tällä kerralla minä onnistun, lupaan sen.

lunta

Yritän raottaa silmäluomiani, mutta se on hankalaa. Viskon lämpimän peiton päältäni huoneeni nurkkaan, ja otan pari haparoivaa askelta kohti keittiötä. Pilvilinnojen seasta hapuilen kohti todellisuutta. Kaadan moccamasterissa keitetyn taikajuoman kurkustani alas, ja se repii väkivalloin minut pois unimaailmasta.

Avaan sälekaihtimet hitaasti ja käännän katseeni kofeiinia sisältävästä taikajuomasta ikkunasta näkyvään maisemaan. Hieron silmiäni ajatellen, että näkemäni olisi unta. Hypin riemusta huomatessani, etten ole unessa.

Lumienkelit tanssivat kilpaa, muodostaen valkean vaipan kuolleen, roudan raiskaaman maan päälle. 

kuplassa

Elän omassa pienessä kuplassa. En enää tiedä mikä on totta ja mikä harhaa. 

Minua pelottaa.  

I give up

Kuiskailet korvaani sulosäveliäsi,

en voi vastustaa.

Alas potkittuna, makaan yksin vasten kosteaa maata.

Ojennat niin kauniin ohuen, raskaiden sulkien peittämän kätesi,

jotta voisin tarttua siihen, ja lähteä matkaasi.

Punot piikikkäitä köynnöksiäsi käsivarsiini ja ohjailet minua niistä.

Kuljet takanani kuin varjo,

tunnen kuinka joka kerta ulos hengittäessäsi jäädytät niskaani enemmän ja enemmän.

Pidät pistoolia vasten takaraivoani, luinen sormesi liipaisimella,

valmiina painamaan, jos harhaudun väärälle polulle. Toisella kädelläsi peität suuni,

jotten pystyisi huutamaan apua.

Ympäröit minut jäätävällä pimeydelläsi, rakennat siitä suojan ympärilleni.

Hetki hetkeltä vajoan syvemmälle tummanpuhuvaan mereesi.

Yritän kurottaa kättäni kohti veden pintaa, taistella ja paeta, mutta lankean voimakkuutesi edessä polvilleni.

Pakotat minut aina uudestaan ja uudestaan nousemaan takaisin ruhjeisille, voimattomille jaloilleni,

langettuani rakentamiisi ansoihin.

Aina kun luulen onnistuneeni, vedät maan jalkojeni alta

ja revit minut mukanasi helvettiin.

Päivä päivältä voimani katoavat ja sinun kasvavat.

Voimistut minusta imemäsi energian avulla.

En enää jaksa räpiköidä vastaan,

vaan luovutan, ja alistun sinun tahtoosi.

Olet voittamaisillasi sodan, ja minä viittä vailla päästämässä irti.

Antautumassa tukahduttavan sumusi armoille,

nähdessäni vielä yhden valon pilkahduksen keskellä synkkää merta.

Tarraudun siihen – viimeiseen mahdollisuuteeni – kaikin voimin.

matkalla kadotukseen

Jokainen sana jonka päästän ulos suustani, on tarkkaan harkittu valhe.

Ulkoapäin niin viattomia ja kauniita,

sisältä täysin kieroon kasvaneita.

Minuutit vaihtuvat tunneiksi, ja tunnin päiviksi.

Jokainen ilta suunnittelen seuraavan päivän valheet valmiiksi.

Jokainen mahdollinen keskustelu on valmiiksi mietittynä päässäni. 

Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin on kehitetty.

Jokainen päivä alkaa valheella, ja sellaiseen se myös päättyy.

Jokaisena aamuna ripustan kasvoilleni muovisen naamion. Siihen on piirretty aurinkoisesti hymyilevä suu ja tähtien lailla tuikkivat silmät. Vakuutan sen olevan aito; ensimmäinen valheeni.

Kukaan ei tunne minua. Kukaan ei tiedä oikeita ajatuksiani, ei kukaan. Valehtelen kaikille, myös itselleni. Kun valehtelee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Ei itsekään tiedä enää valehtelevansa. 

Mitä tapahtuu kun ei itsekään tiedä mitään itsesään. Kun on itselleen tuntematon, kun katselee itseään oman kehon ulkopuolelta. Mikä on totta ja mikä on tarua.

Jos minua ei olekaan oikeasti olemassa, vaan olenkin kaikkien valheiden ruumiillistuma.

Valheista rakennettu maailma, sitä tämä on.

Kenties tämäkin on vain pieni, viaton valhe muiden joukossa.

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

Minä sorruin taas alkoholiin ja viiltelyyn.

Hakkaan päätäni seinään ja annan vain veren valua. 

Olen liian heikko vastustaakseni houkutuksia.

Näet hymyyn kaartuneen suun,

muttet huutoa sisäistä.

Näet sinisinä tuikkivat silmät,

muttet niiden taakse kätkeytyvää,

merta kyynelistä.

Miten voisit ymmärtää,

näet vain ulkokuoren värikkään.

Ehkä kaikki tää,

vielä joskus,

kauas taakse jää.

paska fiilis

Älä kato mun historiaan, koska en oo ollu siellä pitkään aikaan.

Se kummittelee mun maailmaa, voin kertoo et halusin sen melkein vaihtaaa.

 Elämä menee päin helvettiä, enkä tiedä miten tästä selvitään. Kaikki kaatuu päälle. Kulissit sortuu. Haaveet revitään pieniksi palasiksi silmieni edessä. Tummanpuhuvat voimat repivät minua mukaansa. Vajoan alas pohjattomaan, syvään kuiluun. Kaikki valo ympäriltäni hiipuu pois pikkuhiljaa.

this is not my wonderland

Kädet kahlittuna hullujen huoneella
Riuhdon ja revin mut ne pitää kiinni huolella
Väkisin ne lääkkeet mun kurkkuun änkee
Ja samalla selittää miks se on niin tärkeet
Sanovat et kyllä se kohta helpottaa
Mut ei se mitää auta jos mä oon se ongelma

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys

Ehkä olen vaan niin menetetty tapaus.