matkalla kadotukseen

Jokainen sana jonka päästän ulos suustani, on tarkkaan harkittu valhe.

Ulkoapäin niin viattomia ja kauniita,

sisältä täysin kieroon kasvaneita.

Minuutit vaihtuvat tunneiksi, ja tunnin päiviksi.

Jokainen ilta suunnittelen seuraavan päivän valheet valmiiksi.

Jokainen mahdollinen keskustelu on valmiiksi mietittynä päässäni. 

Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin on kehitetty.

Jokainen päivä alkaa valheella, ja sellaiseen se myös päättyy.

Jokaisena aamuna ripustan kasvoilleni muovisen naamion. Siihen on piirretty aurinkoisesti hymyilevä suu ja tähtien lailla tuikkivat silmät. Vakuutan sen olevan aito; ensimmäinen valheeni.

Kukaan ei tunne minua. Kukaan ei tiedä oikeita ajatuksiani, ei kukaan. Valehtelen kaikille, myös itselleni. Kun valehtelee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Ei itsekään tiedä enää valehtelevansa. 

Mitä tapahtuu kun ei itsekään tiedä mitään itsesään. Kun on itselleen tuntematon, kun katselee itseään oman kehon ulkopuolelta. Mikä on totta ja mikä on tarua.

Jos minua ei olekaan oikeasti olemassa, vaan olenkin kaikkien valheiden ruumiillistuma.

Valheista rakennettu maailma, sitä tämä on.

Kenties tämäkin on vain pieni, viaton valhe muiden joukossa.