Olenko yhä elossa

 Olenko yhä elossa

 

eksynyt omaan mieleensä

"He valehtelevat sinulle"

"Me olemme ainoat ystäväsi"

"Et saa kertoa meistä muille, ymmärsitkö läski?"

"Ilman meitä et ole mitään"'

"Älä usko mitä he puhuvat meistä"

"Sinulla ei ole lupa kertoa miten voit"

"Jos näytät tunteesi, olet heikko"

"Et ansaitse syödä"

"Et ota sitä helvetin pilleriä"

"Älä usko heitä, he ovat valehtelijoita"

"kukaan ei välitä sinusta"

"Tapa itsesi huora"

Olen eksynyt omaan mieleeni, enkä löydä pois.

Olen hukassa.

I was quiet, but I was not blind

Paasto, tupakka ja netflix.

Sitä on elämäni nykyään.

Pakko laihtua hinnalla millä hyvänsä.

Haluan olla pienen pieni 39kg keijukainen.

 Paino on vielä aika korkea, mutta olen silti kuukaudessa laihtunut viisi kiloa.

 Päässäni joku huutaa "JUOKSE LÄSKI LAIHDUTA SAATANAN SOTANORSU!"

Syömishäiriö on ottanut kokonaan vallan.

Yksinkertaisesti olen vain liian iso. Aivan liian iso.

miksi tehdä jotain tänään jos sen voi huomennakin jättää tekemättä

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Ei vain ole ollut jaksamusta kirjoittaa, muutenkin asiat menee astetta huonommin kuin ennen. Takaumia traumaattisista tapahtumista on tullut ihan liian usein. Todellisuuden taju on hieman heikentynyt. Masennus ottaa vallan, enkä jaksa tehdä mitään. En jaksa pitää yhteyttä ystäviin. Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka ymmärtävät. 

 Toivottavasti tekin ymmärrätte, etten ihan joka päivä tänne jaksa kirjoitella.

Ehkä seuraavan kerran näemme videon parissa.

I give up

Kuiskailet korvaani sulosäveliäsi,

en voi vastustaa.

Alas potkittuna, makaan yksin vasten kosteaa maata.

Ojennat niin kauniin ohuen, raskaiden sulkien peittämän kätesi,

jotta voisin tarttua siihen, ja lähteä matkaasi.

Punot piikikkäitä köynnöksiäsi käsivarsiini ja ohjailet minua niistä.

Kuljet takanani kuin varjo,

tunnen kuinka joka kerta ulos hengittäessäsi jäädytät niskaani enemmän ja enemmän.

Pidät pistoolia vasten takaraivoani, luinen sormesi liipaisimella,

valmiina painamaan, jos harhaudun väärälle polulle. Toisella kädelläsi peität suuni,

jotten pystyisi huutamaan apua.

Ympäröit minut jäätävällä pimeydelläsi, rakennat siitä suojan ympärilleni.

Hetki hetkeltä vajoan syvemmälle tummanpuhuvaan mereesi.

Yritän kurottaa kättäni kohti veden pintaa, taistella ja paeta, mutta lankean voimakkuutesi edessä polvilleni.

Pakotat minut aina uudestaan ja uudestaan nousemaan takaisin ruhjeisille, voimattomille jaloilleni,

langettuani rakentamiisi ansoihin.

Aina kun luulen onnistuneeni, vedät maan jalkojeni alta

ja revit minut mukanasi helvettiin.

Päivä päivältä voimani katoavat ja sinun kasvavat.

Voimistut minusta imemäsi energian avulla.

En enää jaksa räpiköidä vastaan,

vaan luovutan, ja alistun sinun tahtoosi.

Olet voittamaisillasi sodan, ja minä viittä vailla päästämässä irti.

Antautumassa tukahduttavan sumusi armoille,

nähdessäni vielä yhden valon pilkahduksen keskellä synkkää merta.

Tarraudun siihen – viimeiseen mahdollisuuteeni – kaikin voimin.

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys

Ehkä olen vaan niin menetetty tapaus.