Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäinen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Jos tuulen mukaan lentäisin

Pieni tyttö yksin pimeässä istuu
hymy kasvoilta hiipuu
hopealla piirtää punaisia viivoja 
siniset hiukset kasvoilla
ei tunne kipua, ei pelkoa




perjantai 28. marraskuuta 2014

linnun lailla lentäisin

Minulla on niin paha olla, etten pysty enää edes itkemään.
Minulla ei ole ikinä ollut näin paha olo. 
En löydä sanoja kuvaamaan tätä tunnetta.
 Minulla ei ole enää voimia esittää. En vain jaksa enää.
Olen aivan yksin.
Haluan lentää linnun lailla pois kaukaisuuteen. Haluan kuolla enemmän kuin mitään.
En halua apua. En ansaitse sitä. En tarvitse sitä.
Antakaa minun mennä.


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

pimeys

Ennen rakastin pimeitä iltoja ja öitä. Kaikki mitä rakastin, muuttui äkkiä inhoksi. Toistuvat samat painajaiset seuraavat minua joka ilta. Joka helvetin yö herään omaan itkuuni. Ennen yöt olivat sitä ihanaa turvallista aikaa, mutta eivät enää.
Vihaan öitä. Vihaan vihaan vihaan.