what if it's getting worse instead of better

Pimeänä iltana, pimeässä huoneessa,

Itken ja huudan mut ketään ei oo kuulemassa,

Paraneeko elämä tästä enää koskaan, sitä ei voi tietää,

Mut mä en ainakaan usko siihen roskaan,

Kaikki on niin mustaa ja niin vitun valkosta,

Elämä rankaisee mua vanhoista teoista

everything is wrong

Huomaan kuinka tunteeni alkavat taas pikkuhiljaa kadota.
En ole surullinen tai iloinen. En vihainen enkä ahdistunut.
Jäljellä on pelkkää tyhjyyttä.
Kaikki valo on imetty minusta pois. Musta verho on kiedottu ympärilleni. Annan itseni valua taas pohjamutiin. Voisin ehkä itsekin rämpiä sieltä pois, mutta en osaa, enkä ole varma uskallanko tai haluanko.
Pelko on jäänyt tyhjyyden rinnalle.
Miksi juuri minä.

syksy

Ulkona on niin kaunista ja ihanaa.

Rakastan syksyä.

pimeys

Ennen rakastin pimeitä iltoja ja öitä. Kaikki mitä rakastin, muuttui äkkiä inhoksi. Toistuvat samat painajaiset seuraavat minua joka ilta. Joka helvetin yö herään omaan itkuuni. Ennen yöt olivat sitä ihanaa turvallista aikaa, mutta eivät enää.

Vihaan öitä. Vihaan vihaan vihaan. 

I give up

Kuiskailet korvaani sulosäveliäsi,

en voi vastustaa.

Alas potkittuna, makaan yksin vasten kosteaa maata.

Ojennat niin kauniin ohuen, raskaiden sulkien peittämän kätesi,

jotta voisin tarttua siihen, ja lähteä matkaasi.

Punot piikikkäitä köynnöksiäsi käsivarsiini ja ohjailet minua niistä.

Kuljet takanani kuin varjo,

tunnen kuinka joka kerta ulos hengittäessäsi jäädytät niskaani enemmän ja enemmän.

Pidät pistoolia vasten takaraivoani, luinen sormesi liipaisimella,

valmiina painamaan, jos harhaudun väärälle polulle. Toisella kädelläsi peität suuni,

jotten pystyisi huutamaan apua.

Ympäröit minut jäätävällä pimeydelläsi, rakennat siitä suojan ympärilleni.

Hetki hetkeltä vajoan syvemmälle tummanpuhuvaan mereesi.

Yritän kurottaa kättäni kohti veden pintaa, taistella ja paeta, mutta lankean voimakkuutesi edessä polvilleni.

Pakotat minut aina uudestaan ja uudestaan nousemaan takaisin ruhjeisille, voimattomille jaloilleni,

langettuani rakentamiisi ansoihin.

Aina kun luulen onnistuneeni, vedät maan jalkojeni alta

ja revit minut mukanasi helvettiin.

Päivä päivältä voimani katoavat ja sinun kasvavat.

Voimistut minusta imemäsi energian avulla.

En enää jaksa räpiköidä vastaan,

vaan luovutan, ja alistun sinun tahtoosi.

Olet voittamaisillasi sodan, ja minä viittä vailla päästämässä irti.

Antautumassa tukahduttavan sumusi armoille,

nähdessäni vielä yhden valon pilkahduksen keskellä synkkää merta.

Tarraudun siihen – viimeiseen mahdollisuuteeni – kaikin voimin.

matkalla kadotukseen

Jokainen sana jonka päästän ulos suustani, on tarkkaan harkittu valhe.

Ulkoapäin niin viattomia ja kauniita,

sisältä täysin kieroon kasvaneita.

Minuutit vaihtuvat tunneiksi, ja tunnin päiviksi.

Jokainen ilta suunnittelen seuraavan päivän valheet valmiiksi.

Jokainen mahdollinen keskustelu on valmiiksi mietittynä päässäni. 

Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin on kehitetty.

Jokainen päivä alkaa valheella, ja sellaiseen se myös päättyy.

Jokaisena aamuna ripustan kasvoilleni muovisen naamion. Siihen on piirretty aurinkoisesti hymyilevä suu ja tähtien lailla tuikkivat silmät. Vakuutan sen olevan aito; ensimmäinen valheeni.

Kukaan ei tunne minua. Kukaan ei tiedä oikeita ajatuksiani, ei kukaan. Valehtelen kaikille, myös itselleni. Kun valehtelee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Ei itsekään tiedä enää valehtelevansa. 

Mitä tapahtuu kun ei itsekään tiedä mitään itsesään. Kun on itselleen tuntematon, kun katselee itseään oman kehon ulkopuolelta. Mikä on totta ja mikä on tarua.

Jos minua ei olekaan oikeasti olemassa, vaan olenkin kaikkien valheiden ruumiillistuma.

Valheista rakennettu maailma, sitä tämä on.

Kenties tämäkin on vain pieni, viaton valhe muiden joukossa.

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

Minä sorruin taas alkoholiin ja viiltelyyn.

Hakkaan päätäni seinään ja annan vain veren valua. 

Olen liian heikko vastustaakseni houkutuksia.

Näet hymyyn kaartuneen suun,

muttet huutoa sisäistä.

Näet sinisinä tuikkivat silmät,

muttet niiden taakse kätkeytyvää,

merta kyynelistä.

Miten voisit ymmärtää,

näet vain ulkokuoren värikkään.

Ehkä kaikki tää,

vielä joskus,

kauas taakse jää.

paska fiilis

Älä kato mun historiaan, koska en oo ollu siellä pitkään aikaan.

Se kummittelee mun maailmaa, voin kertoo et halusin sen melkein vaihtaaa.

 Elämä menee päin helvettiä, enkä tiedä miten tästä selvitään. Kaikki kaatuu päälle. Kulissit sortuu. Haaveet revitään pieniksi palasiksi silmieni edessä. Tummanpuhuvat voimat repivät minua mukaansa. Vajoan alas pohjattomaan, syvään kuiluun. Kaikki valo ympäriltäni hiipuu pois pikkuhiljaa.