varjoihin vajonneena

Pimeyteen langenneena
Kylmyyteen kietoutuneena
Etsin vastausta
Tutkailen muistoja
Ei tietoa huomisesta

Varjoihin vajonneena
Historiaan eksyneenä
Väärästä risteyksestä
Kulkenut vahingossa
Ei jälkeä eilisestä

Hospital

Osastolla

linnun lailla lentäisin

Minulla on niin paha olla, etten pysty enää edes itkemään.

Minulla ei ole ikinä ollut näin paha olo. 

En löydä sanoja kuvaamaan tätä tunnetta.

 Minulla ei ole enää voimia esittää. En vain jaksa enää.

Olen aivan yksin.

Haluan lentää linnun lailla pois kaukaisuuteen. Haluan kuolla enemmän kuin mitään.

En halua apua. En ansaitse sitä. En tarvitse sitä.

Antakaa minun mennä.

lunta

Yritän raottaa silmäluomiani, mutta se on hankalaa. Viskon lämpimän peiton päältäni huoneeni nurkkaan, ja otan pari haparoivaa askelta kohti keittiötä. Pilvilinnojen seasta hapuilen kohti todellisuutta. Kaadan moccamasterissa keitetyn taikajuoman kurkustani alas, ja se repii väkivalloin minut pois unimaailmasta.

Avaan sälekaihtimet hitaasti ja käännän katseeni kofeiinia sisältävästä taikajuomasta ikkunasta näkyvään maisemaan. Hieron silmiäni ajatellen, että näkemäni olisi unta. Hypin riemusta huomatessani, etten ole unessa.

Lumienkelit tanssivat kilpaa, muodostaen valkean vaipan kuolleen, roudan raiskaaman maan päälle. 

kuplassa

Elän omassa pienessä kuplassa. En enää tiedä mikä on totta ja mikä harhaa. 

Minua pelottaa.  

what if it's getting worse instead of better

Pimeänä iltana, pimeässä huoneessa,

Itken ja huudan mut ketään ei oo kuulemassa,

Paraneeko elämä tästä enää koskaan, sitä ei voi tietää,

Mut mä en ainakaan usko siihen roskaan,

Kaikki on niin mustaa ja niin vitun valkosta,

Elämä rankaisee mua vanhoista teoista

everything is wrong

Huomaan kuinka tunteeni alkavat taas pikkuhiljaa kadota.
En ole surullinen tai iloinen. En vihainen enkä ahdistunut.
Jäljellä on pelkkää tyhjyyttä.
Kaikki valo on imetty minusta pois. Musta verho on kiedottu ympärilleni. Annan itseni valua taas pohjamutiin. Voisin ehkä itsekin rämpiä sieltä pois, mutta en osaa, enkä ole varma uskallanko tai haluanko.
Pelko on jäänyt tyhjyyden rinnalle.
Miksi juuri minä.

syksy

Ulkona on niin kaunista ja ihanaa.

Rakastan syksyä.

pimeys

Ennen rakastin pimeitä iltoja ja öitä. Kaikki mitä rakastin, muuttui äkkiä inhoksi. Toistuvat samat painajaiset seuraavat minua joka ilta. Joka helvetin yö herään omaan itkuuni. Ennen yöt olivat sitä ihanaa turvallista aikaa, mutta eivät enää.

Vihaan öitä. Vihaan vihaan vihaan. 

I give up

Kuiskailet korvaani sulosäveliäsi,

en voi vastustaa.

Alas potkittuna, makaan yksin vasten kosteaa maata.

Ojennat niin kauniin ohuen, raskaiden sulkien peittämän kätesi,

jotta voisin tarttua siihen, ja lähteä matkaasi.

Punot piikikkäitä köynnöksiäsi käsivarsiini ja ohjailet minua niistä.

Kuljet takanani kuin varjo,

tunnen kuinka joka kerta ulos hengittäessäsi jäädytät niskaani enemmän ja enemmän.

Pidät pistoolia vasten takaraivoani, luinen sormesi liipaisimella,

valmiina painamaan, jos harhaudun väärälle polulle. Toisella kädelläsi peität suuni,

jotten pystyisi huutamaan apua.

Ympäröit minut jäätävällä pimeydelläsi, rakennat siitä suojan ympärilleni.

Hetki hetkeltä vajoan syvemmälle tummanpuhuvaan mereesi.

Yritän kurottaa kättäni kohti veden pintaa, taistella ja paeta, mutta lankean voimakkuutesi edessä polvilleni.

Pakotat minut aina uudestaan ja uudestaan nousemaan takaisin ruhjeisille, voimattomille jaloilleni,

langettuani rakentamiisi ansoihin.

Aina kun luulen onnistuneeni, vedät maan jalkojeni alta

ja revit minut mukanasi helvettiin.

Päivä päivältä voimani katoavat ja sinun kasvavat.

Voimistut minusta imemäsi energian avulla.

En enää jaksa räpiköidä vastaan,

vaan luovutan, ja alistun sinun tahtoosi.

Olet voittamaisillasi sodan, ja minä viittä vailla päästämässä irti.

Antautumassa tukahduttavan sumusi armoille,

nähdessäni vielä yhden valon pilkahduksen keskellä synkkää merta.

Tarraudun siihen – viimeiseen mahdollisuuteeni – kaikin voimin.

matkalla kadotukseen

Jokainen sana jonka päästän ulos suustani, on tarkkaan harkittu valhe.

Ulkoapäin niin viattomia ja kauniita,

sisältä täysin kieroon kasvaneita.

Minuutit vaihtuvat tunneiksi, ja tunnin päiviksi.

Jokainen ilta suunnittelen seuraavan päivän valheet valmiiksi.

Jokainen mahdollinen keskustelu on valmiiksi mietittynä päässäni. 

Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin on kehitetty.

Jokainen päivä alkaa valheella, ja sellaiseen se myös päättyy.

Jokaisena aamuna ripustan kasvoilleni muovisen naamion. Siihen on piirretty aurinkoisesti hymyilevä suu ja tähtien lailla tuikkivat silmät. Vakuutan sen olevan aito; ensimmäinen valheeni.

Kukaan ei tunne minua. Kukaan ei tiedä oikeita ajatuksiani, ei kukaan. Valehtelen kaikille, myös itselleni. Kun valehtelee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Ei itsekään tiedä enää valehtelevansa. 

Mitä tapahtuu kun ei itsekään tiedä mitään itsesään. Kun on itselleen tuntematon, kun katselee itseään oman kehon ulkopuolelta. Mikä on totta ja mikä on tarua.

Jos minua ei olekaan oikeasti olemassa, vaan olenkin kaikkien valheiden ruumiillistuma.

Valheista rakennettu maailma, sitä tämä on.

Kenties tämäkin on vain pieni, viaton valhe muiden joukossa.

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

Minä sorruin taas alkoholiin ja viiltelyyn.

Hakkaan päätäni seinään ja annan vain veren valua. 

Olen liian heikko vastustaakseni houkutuksia.

Näet hymyyn kaartuneen suun,

muttet huutoa sisäistä.

Näet sinisinä tuikkivat silmät,

muttet niiden taakse kätkeytyvää,

merta kyynelistä.

Miten voisit ymmärtää,

näet vain ulkokuoren värikkään.

Ehkä kaikki tää,

vielä joskus,

kauas taakse jää.

paska fiilis

Älä kato mun historiaan, koska en oo ollu siellä pitkään aikaan.

Se kummittelee mun maailmaa, voin kertoo et halusin sen melkein vaihtaaa.

 Elämä menee päin helvettiä, enkä tiedä miten tästä selvitään. Kaikki kaatuu päälle. Kulissit sortuu. Haaveet revitään pieniksi palasiksi silmieni edessä. Tummanpuhuvat voimat repivät minua mukaansa. Vajoan alas pohjattomaan, syvään kuiluun. Kaikki valo ympäriltäni hiipuu pois pikkuhiljaa.

this is not my wonderland

Kädet kahlittuna hullujen huoneella
Riuhdon ja revin mut ne pitää kiinni huolella
Väkisin ne lääkkeet mun kurkkuun änkee
Ja samalla selittää miks se on niin tärkeet
Sanovat et kyllä se kohta helpottaa
Mut ei se mitää auta jos mä oon se ongelma

Mikä on tää tunne ku mä viillän mun ranteen

 Olen niin syvällä pohjalla, että on melkein mahdotonta nousta ylös. 

 Olen ihan rikki.

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys

Ehkä olen vaan niin menetetty tapaus.

pelko

 Olen miettinyt jo pitkään, että joku tunne kalvaa minua sisältä päin. En vain ole keksinyt mikä se tunne on, mutta nyt minä luulen tietäväni. Se on pelko. Minä pelkään. Pelkään kaikkien minulle tärkeiden ihmisten jättävän minut. Toisaalta olen tottunut siihen, mutta pelkään silti. Kaikki väittävät että olen heille tärkeä, mutta en tiedä enää mitä uskoa. He sanovat toista ja tekevät toista. Heidän tekonsa perusteella he vihaavat minua. Olen sekaisin pelosta. Jos kaikki taas jättävät minut niin kuin aina. En ehkä selviä siitä tällä kertaa.