bulimian kynsissä

En ikinä pääse eroon bulimiasta.

tyhjä

En löydä sanoja kuvaamaan tätä tunnetta. 

En ole surullinen, eikä minua ahdista. En ole myöskään iloinen, tai masentunut.

Tyhjää.

Kaikki mitä elämässä saavutamme, riistetään meiltä joskus pois. Kaikki mitä luomme, katoaa joskus luotamme. Onko mitään järkeä edes saavuttaa mitään, jos se viedään meiltä pois?

pikku pirihuora

Mieleeni tulvii muistoja. Kuvat ja pätkät menneisyydestä valtaavat näkökenttäni. Yritän sulkea silmät, mutta se on liian raskasta. Jokin voima pitää silmäni auki, vaikka pistän vastaan kaikin voimin. Yritän vastustella, mutta turhaan. Alistun historian piestäväksi.

En halua muistaa.

 Näen pienen tytön lyyhistyneenä huoneen nurkkaan, suojaten käsivarsillaan päätään. Näen vilahdukselta tytön kasvot ja sanoinkuvaamaton tuska lävistää kehoni. Hänen silmistään paistaa silkka kauhu, kyyneleet vierivät poskia pitkin alas, ja putoavat kilpaa lattialle. Mustelmille hakatuilla käsillään hän yrittää työntää miehen pois.

 En halua muistaa.

 Sieppaan pienen lasipullon kaapin takaa, ja kaadan sinne piilottamani lääkkeet kurkustani alas. Kompuroin vessaan ja kauhon vettä suuhuni.

Kuvia välähtelee eteeni. Minä huudan ja toivon, että kaikki olisi pian ohi.

Näen epätoivoisen tytön makaamassa vieraan, vanhemman miehen vieressä.

Mies työntää rullalle käärityn setelin tytön pitsisten rintaliivien sisälle ja liu'uttaa kättänsä alaspäin tytön vartalolla. Tytön katse on tyhjä ja hänen kasvonsa ilmeettömät, kun hän kietoo jalkansa miehen ympärille ja suutelee miehen karheita huulia.

Minä lyyhistyn kylmälle lattialle ja annan kyynelten virrata ulos. Hakkaan jalkani mustelmille ja huudan. Likainen olo valtaa kehoni ja kuulen lukemattomia ääniä huutamassa  pääni sisällä kuinka oksettava ja turha minä olen.

Vähitellen vajoan pimeyden rauhoittavaan syleilyyn ja hymyilen peilistä vilkuttavalle hahmolle. 

En halua muistaa.  

Mua pelottaa ku en oikeesti jaksa enään

Lupasit minulle. Sinä lupasit.
Sanoit, että saatte minut kuntoon. Elämään normaalin ihmisen elämää. Sanoit, että voitte viedä harani pois. 
SINÄ LUPASIT.
Ja minä uskoin. Hölmönä uskoin, ja kuvittelin mielessäni niitä tulevia päivä ilman harhoja.
Onnistuit ainoastaan luomaan lisää harhoja.
Minulla ei ole enää kontrollia elämästäni. Tällä hetkellä ohjakset ovat mielelläni. Jollain pahalla ja ilkeällä. Jollain sairaalla ja inhottavalla. 
Mieleni tekisi huutaa apua.
Kukaan ei ymmärrä.
Olen täysin sairauden vietävänä.
Se retuuttaa minä minkä kerkeää. 
Mikään ei auta.
..sinä lupasit..

se mikä ei tapa

Miksi en voi olla kaunis?

Miksi en voi olla laiha?

Mikseivät hiukseni ole tuuheammat

Miksi ihoni ei ole täydellinen?

 Mieleeni juolahtelee kysymyksiä. Kysymyksiä jotka raastavat mieltäni

Tuntuu, että kaikki romahtaa päälle. Liikaa ahdistusta ja sterssiä.

Kasvoillani on ollut jo pitkään hymymaski. Nyt maski on alkanut näyttää hajoamisen  merkkejä. Se ei kestä enää pitkään.
Tottakai maskia voi yrittää korjata, mutta siitä ei tule enää ehjää.

Siitä tulee hauraampi kuin ennen.

Hymyilen päivästä toiseen, vaikka oikeasti haluaisin vain itkeä.

Jos minulta kysytään miten voin, vastaan "hyvin :)" Todellisuudessa mikään ei ole hyvin.

Huijaan vain itseäni. 

Olen säälittävä!

Olen inhottava!

Olen oksettava!  

Jos tuulen mukaan lentäisin

Pieni tyttö yksin pimeässä istuu

hymy kasvoilta hiipuu

hopealla piirtää punaisia viivoja 

siniset hiukset kasvoilla

ei tunne kipua, ei pelkoa

Olenko yhä elossa

 Olenko yhä elossa